keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Riga Bourse Art

En olekaan ennen blogannut taiteesta sen syvällisemmin, vaikka se suurimpia kiinnostuksen kohteitani onkin. Museoissa otan usein kuvia muistaakseni myöhemmin mitkä teokset ovat puhuttaneet ja miksi. No, arvatkaa vaan, selailenko Mac Bookini tiedostoista näitä ottamiani kuvia sen suuremmalla ajatuksella sitten jälkeen päin. Parin viikon takaisella Latvian reissulla kävimme Riga Bourse Art -museossa, jossa taas päädyin räpsimään arkistoihini kuvia kiinnostavimmista teoksista. Kierrellessäni ja kuvatessani aloin kuitenkin mietiskellä, että voisinkohan oikeasti arkistoida näitä räpsyjäni jonnekin niin, että niistä olisi jälkeenpäinkin iloa. Siitä syntyikin loistoidea, että näistä kuvista ja niiden herättämistä ajatuksistahan voisin vaikka saada ihan oman postauksenkin väkerrettyä!

Kārlis Padegsin töitä

Vuonna 2011 avattu Riga Bourse Art -museo sijaitsee Riian Vanhassa kaupungissa ja siellä on niin modernimpia kuin perinteikkäimpiäkin taideteoksia läheltä ja kaukaa. Itse museorakennuskin on vanha ja tavattoman kaunis. Vierailun arvoinen paikka siis ehdottomastikin. Me näimme museossa impressionistisen ja itämaisen taiteen näyttelyt, sekä museon peruskokoelmaa. Ja koko huvi maksoi opiskelijakortilla parisen euroa.

Arman Massonet: Halo, Taxi!

Impressionistinen maalaustyyli on minulle mieluisinta. Olen pikkutytöstä asti ollut rakastunut Monet’hen - minulla oli hänestä kertova lastenkirjakin (joka on yhä tallella!). Täällä galleriassa latvialaisen Padegsin teoksissa esiintyi kaikenlaisia ihmisiä – nuoria ja vanhoja, kauniita ja rumia, vaalea- ja tummaihoisia, iloisia ja surullisia. Olisi kiinnostava kuulla, missä taitelija on maalaillut ja mistä hän on saanut inspiraationsa. Belgialaisen Arman Massonet’en Halo, Taxi! sai minut hymähtämään naurusta. Maalauksen mies näytti jotenkin niin tärkeältä, mutta teoksen nimi paljasti, ettei hän taksin metsästämistä kummempia tehnyt.

Hotei

Minusta oli kiva, että museosta löytyi itämaisnäyttely. Itämaiset teokset ovat minusta  kiinnostavia siksi, kun ne ovat niin erilaisia totutusta länsimaalaisesta tyylistä. Erilaista on myös se, etteivät teoksien taiteilijat ole tiedossa, tai ainakaan niitä ei museoissa yleensä merkitä teoksien yhteyteen. 1800-luvulla Japanissa luotu keraaminen patsas esittää Hotei –jumalaa, joka on iloisuuden ja tyytyväisyyden jumala. Pirtsakan näköinen kaveri totta tosiaan.:) Boursessa oli myös siistiä nähdä ensimmäistä kertaa elämässäni oikea muumio. Hirmuista ajatella, että edessäni kökötti monta tuhatta vuotta vanha ruumis.

Egyptin entinen valtias


Ylimmässä kerroksessa sijaitsi museon peruskokoelma. Piirtelen itse klassisia muotokuvia – tai sanotaanko vaikka niin, että yritys on ainakin kova ;) Minusta on siis aina kiva katsella nimenomaan klassismin mestareiden maalaamia muotokuvia. Saa hieman mallia ja inspistä omaankin piirtelyyn. Boursen peruskokoelmaa kierrellessä kiinnostuin myös ensimmäistä kertaa ikinä saksalaisesta taiteesta, joka ei ole minulle lainkaan tuttua. Arabi-maalarin muotokuvan näkeminen herätti kiinnostuksen myös Arabimaista peräisin olevaan taiteeseen.

Johann Carl Baehr: Portrait of the Artist Raden Saleh Sharif Bustaman

Onko kukaan muu käynyt tässä samaisessa museossa, tai nähnyt kyseisiä taideteoksia tai samojen taiteilijoiden tuotantoa muissa museoissa?

Nyt soi: The xx - Fiction

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti