tiistai 31. joulukuuta 2013

Head vana aastat

Apua, minne vierähtikään vuosi 2013? Vastahan sitä oltiin Karibian rannoilla vastaanottamassa tätä vuotta, ja vain muutaman hassun tunnin päästä sitä pitäisi jo kilistellä vuoden 2014 kunniaksi? Ja millainen vuosi 2013 olikaan… hyvin tapahtumarikas! Valitsin opintojeni pää- ja sivuaine kokonaisuudet, aloitin työskentelemään Virossa, liityin monenlaiseen oheistoimintaan, aloitin luistelun uudestaan, erosin ensimmäisestä pitkästä parisuhteestani, sain paljon uusia tuttavuuksia ja kävin monilla reissuillakin. Vau.

Monissa blogeissa on pyörinyt yhteenveto-postauksia bloggaajan kuluneesta vuodesta. Minusta on ollut todella hauskaa ja mielenkiintoista saada lukea tämmöisiä pikakelauksia toisten vuosista, joten ajattelin minäkin kerätä vuoden tärkeimmät tapahtumat ja muistot yhteen postaukseen.


Tammikuu
Kuten jo mainitsinkin, vuosi 2013 vastaanotettiin Karibian rannoilla, Dominikaanisessa tasavallassa koko perheeni ja kaikkien isovanhempieni kanssa. Söimme lobsteria ja joimme shamppanjaa rannalla, ei paha. Koko reissu oli muutenkin aivan mahtava, josta voikin halutessaan lukea enemmän täältä. Tammikuun lopun olinkin pääosin Suomessa, mikä oli ihanaa. Tein töitä koulunkäyntiavustajana ja näin paljon ystäviäni ja perhettäni, sekä tietystikin silloista poikaystävääni.



Helmikuu
Helmikuussa alkoi toinen lukukauteni yliopistolla. Jos kuva-arkistoihin on uskomista, ehdin tämän vuoden lyhyimmän kuukauden aika tehdä vaikka mitä muutakin kivaa opiskelujen lisäksi. Olimme viettämässä pitkää viikonloppua poikaystäväni perheen kanssa Tahkolla, risteilimme Ruotsiin tyttöporukalla ja vietin ystävänpäivää Suomessa penkkareita seurailessa. Erityisesti SYKin rekkaa tuli kytättyä - sieltä kun karkkia heitteli minulle ihana serkkuni ja yksi parhaista ystävistäni.



Maaliskuu
Maaliskuussa sain maailman parhaat luistelutyttöni tänne vieraakseni kokonaiseksi viikoksi, ja meillä oli hurjan hauskaa. Olin myös varsin aktiivinen kaupunkikulttuureilija - kävin ensimmäistä kertaa syömässä Chedissä ja Kukekessa, sekä kiertelemässä taidemuseo Kumua. Maaliskuussa vietettiin myös ihanan ystäväni Emman synttäreitä, ja koko kuukausi loppuikin itseasiassa toisiin varsin ikimuistoisiin syntymäpäiväjuhliin - nimittäin Emman nykyisen kämppiksen Sallan omiin.



Huhtikuu
Huhtikuussa ei tapahunut mitään erityisen jännittävää, mutta olin hyvin iloinen kevään ensimerkeistä, opiskelumotivaatiostani ja Tallinnan ystävistäni, jotka muuttuivat tärkeämmiksi ja tärkeämmiksi minulle koko ajan ja kovaa vauhtia. Huhtikuun lopussa kokosinkin tämän ihanan Tallinna-poppooni kanssani Tallinkin kannelle ja suuntasimme kotiini Espooseen vapun viettoa varten. Olen aina rakastanut vappua, mutta tämän vuoden vappu oli aivan omanlaisensa, kun pääsin esittelemään ystävilleni suomalaista kulttuuria.



Toukokuu
Toukokuussa havahduimme ystävieni kanssa siihen, että ensimmäinen yliopistovuosi on pian takanamme. Ja niin, kaikki kurssitkin olisi päästävä läpi. Vietimme siis monta tuntia kirjastossa, mutta nautimme myös kesäilmoista viikonloppuisin terasseilla istuskellen. Terassikausi tulikin avattua minun osaltani Tartossa, jonne lähdin päivä(tai ennemminkin yö..)reissulle muutaman tunnin varoitusajalla. Muuten en sitten reissaillutkaan kuin Suomeen äitienpäivää viettämään.



Kesäkuu
Kesäkuu oli oikea iloisuuden kuukausi minulle. Viimeiset tentit tuli tentattua ja esseet palautettua. Kevään kova työ palkittiin - ja sain kaikista kevään kursseistani joko A:n tai B:n! Ei siis lainkaan hassumpi tapa aloittaa kesäloma. Kesän alkua tulikin sitten juhlittua moneen otteeseen täällä Tallinnassa. Ennen kesätöiden alkamista matkustin itsekseni Barcelonaan ja sain onnekseni vapaaksi myös juhannuksen, jota pääsin viettelemään Kemiön saaristolle.



Heinäkuu
Heinäkuussa työskentelin n. 3-4 päivää viikossa, joten sain myös kunnolla lomailtua ja nautittua Suomen ja Viron kesistä. Sain Suomi-vierailijoita Tallinnaan kesälläkin - isoveljeni, sekä ihanat ystäväni Åsan ja Julien. Suomessa pääsin vajaaksi viikoksi Keski-Suomeen karhusafarille ja pelailemaan perhetuttujemme keskeistä, jokavuotista RapuGolfia. Juoksin viisi kilometriä alle puoleen tuntiin ja uin kilometrin alle 25 minuuttiin; olin kummastakin urheilusuorituksestani aika ylpeä... :)



Elokuu
Elokuun alussa lähdimme kahden huipputytsyn kanssa roadtripille Kuopioon, ja ai että miten hupaisa reissu meillä olikaan. Maakuntamatkailu jatkui Suomessa vielä Turun päiväreissun verran, ja Viron puolellakin sain suureksi ilokseni kutsun Haapsaluun isotädin ja -setäni luokse. Elokuun lopussa palasin pysyvästi Tallinnaan, ja olin superiloinen nähdessäni kaikki ystäväni kesän jälkeen. Tämän lisäksi ihanat Melissa ja Joanna tulivat Annina in Tallinnan sight-seeing -kierroksille, bilettämään ja syömään kanssani tänne viikonlopun ajaksi.



Syyskuu
Syyskuussa minulla riitti virtaa ja energiaa vaikka muille jakaa. Yliopiston toinen vuosi lähti käyntiin, aloitin tukioppilashommat, sain töitä, päätin aloittaa luistelun uudestaan, aloin käymään perhekeskuksessa vapaaehtoistöissä, suoritin viiden päivän detoxin ja olin mukana järjestämässä opiskelijamatkaa Pärnuun ja Viljandiin. Jaksoin tätä pyöritystä hyvin tämän kuukauden, mutta loppuvuodesta olen tajunnut todellisuuden - en ole mikään yliluonnollinen supermimmi, joka jaksaisi kantaa näin paljon vastuuta. Olen jo nyt päättänyt olla haalimatta itselleni näin paljon hommaa ensi lukukaudeksi, mutta toisaalta kaikki tekemiseni on ollut niin mieluista, että on hankalaa lähteä karsimaankaan mistään.



Lokakuu
Lokakuussa luonani täällä Tallinnassa vieraili työkavereitani Disneylandista, sekä lukioaikainen ystäväni Jenny. Pidän aina hirmuisesti siitä, kun pääsen näyttämään vierailijoilleni ihanaa kotikaupunkiani, mutta yhtälailla nautin siitä, kun pääsen itse matkustamaan jonnekin uuteen paikkaan jonkun opastettavaksi. Lokakuussa tein yhden kaikkein aikojen parhaimpani reissun Pekingiin kummitätini luokse. Oli aivan mieletöntä kokea Kiina huippuoppaan saattelemana. <3



Marraskuu
Marraskuuhun riitti menoa ja meininkiä täällä Tallinnassa - elokuvateattereissa oli tarjolla Pöffiä ja Sleepwalkers -festareita, 30 ravintolassa vietettiin ravintolaviikkoja, sain taas ne maailman parhaat luistelijatytöt luokseni kyläilemään ja kuukausi huipentui vielä minun 21-vuotis päivieni viettoon. Ja aivan kun tässä ei olisi itsessään vielä ollut tarpeeksi, päätimme vielä yhtenä viikonloppuna lähteä Emman ja Sallan kanssa Riikaan, mikä osoittautuikin aivan mahtavaksi reissuksi.



Joulukuu
Ja nyt…? Joulukuu on suoraan sanottuna ollut aika rankka kuukausi - minulla on ollut kiireitä niin töissä kuin kouluhommienkin parissa, minkä lisäksi on täytynyt saattaa kaikki syksyn oheisprojektini kunnialla loppuun. Joulukuun ehdoton kohokohta oli Suomessa viettämäni jouluviikko, ja kavereiden kanssa vietty vapaa-aika täällä Tallinnassa. Unohtamattakaan mainita vielä erikseen viime lauantain Ewert and the Two Dragonsin konserttia!! Korkeat odotukset on myös uudenvuoden aatolle, jonka vietän senkin mitä parhaimmassa seurassa, ja ensimmäistä kertaa ikinä täällä Tallinnassa. Ihanaa vuoden vaihdetta kaikille, kuullaan vuoden 2014 puolella.


Nyt soi: Magneta Skycode - The Simple Pleasures

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti