sunnuntai 3. marraskuuta 2013

IKI


Jo lentokoneessa matkallamme Kiinaan äitini kertoi minulle ja veljelleni miten hän Chicagossa asuessaan rakasti korealaista BBQ:ta. Emme veljeni kanssa olleet koskaan maistaneet sellaista, mutta innostuimme ideasta testata korealaista BBQ:ta, jos sitä vain Pekingistä löytyisi. En tiedä oliko se sitten telepatiaa vai mitä, kun kummitätini ehdotti ensimmäiseksi illallispaikaksemme korealaista IKIä, ennen kuin olimme ehtineet edes sanallakaan maininneet koko porukan kiinnostusta korealaista BBQ:ta kohtaan :)


Lähdimme siis illalliselle IKIin, joka melkeinpä sai minulta täydet pisteet pelkästään sisään astuessamme. IKI oli rento, mutta tyylikäs loft-tyylinen ravintola. Sisustus oli aika modernia, muttei mitenkään yli. Todella viihtyisä ravintola siis, jossa varmasti kaikki tuntisi olonsa kotoisaksi.


Itse tämä korealainen BBQ toimi niin, että pöytään tilattiin kaikille yhteiseksi erilaisia mausteisia lihoja, kaloja ja kasviksia, jotka sitten kypsennettiin pöydän keskellä olevassa grillissä. Ruokien kypsynnettyä kerättiin ne omille lautasille annoksisiksi erilaisten lisukkeiden ja kastikkeiden kanssa. Todella hauska syömismuoto, ja ruoka oli aivan mielettömän hyvääkin! Me innostuimme taas tilailuissamme, ja lopulta grillissämme paistui kanaa, sikaa, lammasta, munakoisoa ja ankeriasta.


Hauskuus ei loppunut lyhyen, kun jälkiruoaksi sai vielä paistaa vaahtokarkkeja grillillä!


Jos Pekingissä ollessaan haluaa välillä muutakin kuin kiinalaista ruokaa, en suosittelisi suuntaamaan eurooppalaisiin ravintoloihin. Vaihtelua saa muista Aasian maiden keittiöistä - ne kun ovat kaikki keskenään kovin erilaisia. Minä tykästyin erityisesti tähän korealaiseen BBQ:hun, joten olipas kiva kuulla korealaisilta ystäviltäni täällä Tallinnassa, että täältäkin sitä saa Gotsu -nimisestä ravintolasta, joka sijaitsee osoitteessa Pärnu mnt 62 A. Sinne on mentävä uusinta kierrokselle! Jos on kuitenkin ennen seuraavaa Tallinnan matkaa tiedossa reissu Pekingiin, löytyy ravintola IKI osoitteesta Shuanghuayuan Nanli Sanqu 102-24.

Nyt soi: Imogen Heap - Just For Now

2 kommenttia:

  1. Kiitos tuosta Gotsu-vinkistä! En ollut sitä huomannutkaan vaikka asumme melkein kulmilla. Korean BBQ on myös mun suosikkejani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo on mun puolella, jos pystyin auttaa:) En ole itseasiassa ihan varma onko Gotsussa samanlainen BBQ-systeemi, mutta hyvää korealaista ruokaa sieltä kumminkin saa!

      Poista