tiistai 29. tammikuuta 2013

Pintxoteria Los Cojones

Ennen Tallinnaan tuloa ehdin vielä treffaamaan ystävääni Juliea Henlsingissä. Ja onneksi näin - ei ainoastaan sen takia, että on aina ihanaa nähdä tuota kyseistä kaveria, mutta tällä kertaa myös siksi, että Julie johdatteli meidät aivan superkivaan pubiin istuskelemaan. Eli Pintxoteria Los Cojonesiin!


Tämä espanjalaistyylinen pubi oli todella hauskasti sisustettu, melkein tuntui siltä kuin olisi oikeasti ollut jossain härkätaistelutapahtumassa. Valaistus oli pimeää, ruusuja ja muita härpäkkeitä oli siellä sun täällä, baarin toisen huoneen laittia oli irtokiveä ja pöytinä toimi isot tynnyrit. Me kun olimme pubissa maantai-iltana, niin väkeä ei ollut paljoakaan. Julie tosin kertoi vilkkaimpina ajankohtina baarin olevan aivan täynnä, mutta istumapaikkoja on sen mukaisesti, joten luulisin pubin olevan ihan viihtyisä myös perjantai- ja lauantai-iltaisinkin.


Hintataso oli meille opiskelijoille se paras juttu täällä. Nuo yllä näkyvät tapasleivät maksoivat 2,50€/kpl, ja talon viini oli 3€/lasi. Me tosin saimme syötävämme ihan ilmaiseksi - talo halusi tarjota noita leipiä maistiaisiksi.

Talon viiniä tarjoiltiin tuosta hieman erikoisesta karahvista. Mutta tuskinpa kukaan, joka tietää mikä pubin nimi on suomeksi käännettynä, yllättyy tästä. Itse en tiennyt mitä "los cojones" meinaa, mutta onneksi tuo hullu ystäväni pitää huolen yleissivistyksestäni:D



Los Cojones löytyy aivan keskustasta, osoitteesta Annankatu 15. Erittäin hyvä vaihtoehto niille, jotka etsivät edullista ja rentoa hengailupaikkaa keskustasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti