torstai 20. syyskuuta 2012

Mereahven ahjukartul


Eilinen ilta meni rauhallisissa merkeissä. Hyppäsin kotiin tultuani velourasuun ja juttelin vanhempieni kanssa Skypessä. Todettiin sen olevan aivan loisto keksintö. Ja on vieläpä virolainen! Pystyy olla ylpeä kotimaastaan, haha. Katselin myös noloja teinisarjoja ja söin uuniperunaa, joka onnistui muutes ihan super hyvin.


Mielestäni kivaa vaihtelua kalan valmistamiseen on tehdä siitä tuollaista tahnaa, kalaa kun pitäisi syödä ainakin kaksi kertaa viikossa.. Paistoin ahveneen fileen, poistin ruodot ja murensin sen pieniksi paloiksi. Sekoitin n. ruokalusikallisen ruohosipuli creme bonjouria ja niin paljon kermaviiliä, että koostumus muuttui hieman valuvaksi. Pilkoin pienen sipulin suikaleiksi, joita paistoin oliiviöljyssä ja puristin sekaan kaksi valkosipulin kynttä. Heitin ne tahnaan ja lopuksi maustoin varmaan kaikilla mausteilla mitä kaapistani löytyi. Toisin sanoen pippurilla, suolalla, hunajalla, Santa Marian Chili Explosion -maustesekoituksella ja ihan vähällä curry'lla.

Pesin uuniperunan ja viilsin keskelle ristin. Käärin sen folioon jonne laitoin sekaan voita ja pippuria, suolaakin muistaakseni. 250-asteiseen uuniin ja siellä se oli sen ajan kun tiskasin. Eli varmasti yli tunnin.

Ostin salaattimixin, joka sisälsi frisee-, puna- ja jäävuorisalaatteja sekä rucolaa. Niiden seuraksi pilkoin kurkkua ja avokaadoa. Hieman oliiviöljyä ja limepippuria päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti